Laila Zink: Elämäniloiset koristeet
Antti Kaijalainen. Kuvat: Pekka Järveläinen

Artikkelin teksti auki kirjoitettuna kuuluu seuraavasti:

Kupittaan Saven taiteilija Laila Zink tunnetaan romanttisena naisten ja kukkien maalarina.
Hänen persoonallisissa koristeissaan näkyy niin oman ajan muotoilun kuin taidehistoriankin tunteminen. Zinkin keramiikkaa on kesällä näytteillä hänen synnyin kunnassaan Heinolassa.

Laila Zinkin tyyli on hyvin tunnistettavissa erilaisista esineistä. Eloisan viivan korostettu käyttö on hänelle tunnusomaista, ja hän oli taitava sovittamaan kuva-aiheet esineiden muotoihin.

Laila Zink: Elämäniloiset koristeet
Antti Kaijalainen. Kuvat: Pekka Järveläinen

Artikkelin teksti aukikirjoitettuna kuuluu seuraavasti:

Laila Zink (1915-1999) syntyi Heinolan pitäjässä 1915. Kuusihenkisen perheen elämä oli taloudellisesti niukkaa. isä Antti elätti perheen rakennustöillä. Perheen ensimmäinen talo paloi, kun sokea Lyyli-äiti ei huomannut ajoissa uunista pudonnutta kekälettä.

Perheen lapset kävivät vain kansakoulun. Laila Zink työskenteli Heinolassa vaneritehtaalla, jossa hän tarkasti vanerilevyjen laatua. hän piirsi poisheitetyille levyille kuvia, joiden taidokkuus ihastutti työtovereita. Lahjakkuudestaan tietoinen Zink kävi mahdollisesti kirjekurssina 3-vuosen ABC-piirustuskoulun, ja todennäköisesti hän sai myös opetusta evakkona Heinolaan tulleelta taiteilijalta Tatjana von Schwanckilta.

taiteilija Lennart Segerstråle kirjoitti Zinkille suosituskirjeen, jossa hän kertoo tämän lahjakkuudesta keramiikan alalla. Laila Zink pääsi 1947 töihin Kupittaan Savelle, missä hän työskenteli vuoteen 1969 asti. Aluksi hän toimi kortistelijana, 50- luvulla hän loi oman koristemalliston. Zinkin aiheina olivat erityistesti naiset ja kukat. Zinkin naiset työntävät lastenvaunuja, maalaavat muotokuvia, istuvat kahvilla, iloitsevat ylioppilaina ja morsiamina.

sitystapa on romanttinen, elämäniloinen ja tyylittelevä: pään muoto ja kasvot ovat kolmiomaiset, mitä suuret silmät, nenän linjat ja pieni suu korostavat. Naiset on kuvattu kokovartalokuvissa ja lähikuvissa. Kasvojen tyylittely hävittää persoonalliset piirteet. Siksi näyttää kuin samat naiset esiintyvät eri kuvissa, ja mielikuvitus alkaa luoda heistä tarinoita.
Zink oli taitava myös kukkien, etenkin ruusujen maalaajana. hän kuvasi niitä lennokkaasti ja jopa ekspressionistiseen tyyliin, jossa korostuvat hänelle tyypilliset ääriviivat. Hän suunnitteli myös geometrisiä aiheita, joissa voi nähdä afrikkalaisen taiteen vaikutusta.

Laila Zink: Elämäniloiset koristeet
Antti Kaijalainen. Kuvat: Pekka Järveläinen

Artikkelin teksti auki kirjoitettuna kuuluu seuraavasti:

Edullista ja kaunista arkeen

Tiili- ja keramiikka-alan yritys Kupittaan Savi Oy perustettiin Turkuun 1921. Keramiikkatuotantoa oli tuolloin kertaustyylistä ja jugendvaikutteista. Menestystuote oli Wäinö Aaltosen suunnittelema seinälautanen, ”keinumorsian”, jonka valuoikeuden yritys oli hankkinut.

1930-luvulla Kupittaan taiteelliseksi johtajaksi tuli Kerttu Suvanto-Vaajakallio, joka toisen taiteilijan Valentina Modig-Manuelin kanssa johti tuotantoa kohti edullisia ja kauniita arkitavaroita. Suosittu oli myös naivistinen Matti ja maija -sarja.

Suvanto-Vaajakallion kuolema 1939 ja Modig-Manuelin lähtö sekä sota lamaannuttivat Kupittaan tuotannon kehityksen.

Pulaa oli raaka-aineista ja työvoimasta. Esineiden menekki hiipui, mutta edulliset punasaviset käyttö- ja korste-esineet kuitenkin kävivät kaupaksi. Sota toi romanttiset aiheet kuten kukat.

Koristeet maalattiin tai tehtiin ruiskumaalattuun pintaan sienellä pyyhkien. Ruiskumaalattujen esineiden värinä oli vihreä, ruskea tai sininen. Krostiemaalareita 1940-luvulla olivat mm. Kalle Akkola, Eilä Juhola, Irja Suova, Irja Soini, Gunnar Iso-Puonti, Laila Zink ja Viljo Mäkinen.

1950- luku oli myös Kupittaalla muotoilun kulta-aikaa. Taiteellinen johtaja Marjukka Pääkkönen-Paasivirta, Orvokki (Okki) Laine ja Linnea Lehtonen ajanmukaistivat tuotantoa funktionalismin hengessä. Edulliset, monenlaisiin kattauksiin sopivat ja pinottavat esineet saivat yleisesti kiitosta, ja ne huomioitiin esimerkiksi Milanon triennaaleissa. 

Pääkkönen-Paasivirran jälkeen taiteelliseksi johtajaksi tuli Okki Laine. Hänen linjansa oli romanttisempi: esineiden pintaan jätettiin dreijausuria ja käytettiin värilasitteita. Funktionalismi kuitenkin jatkui, sillä keraamikko Heidi Blomstedt suunnitteli Kupittaalle edullisia ja koristelemattomia, perusmuotoihin perustuvia esineitä. Halpatuonti ulkomailta alkoi 60-luvun puolivälissä, ja yritys meni konkurssiin 1969.

Ajan henkeä ja taidehistoriaa

Laila Zink oli tietoinen aikansa 50- luvun taiteen ja muotoilun kansainvälisistä virtauksista. Lähin vertailukohta löytyy Raija Uosikkisen Arabialle suunnittelemasta Emilia-sarjasta (tuotannossa 1957-66). Norjalaiset Inger Waage ja Turi Gramstad-Oliver sekä tanskalainen Björn Wiinblad loivat koristeita, joissa korostuvat ääriviivat ja hahmon pelkistäminen. Myös Tove Janssonin Muumi-hahmoissa on tyylillistä läheisyyttä Zinkin koristetaiteeseen. 

Zinkillä näkyvät myös taidehistorialliset esikuvat, vanhan taiteen madonna- ja äitiaiheesta modernismin suuntauksiin. Esimerkiksi tapa, jolla hän on maalannut naisten kasvoja, tuo mieleen Pizasson. Joissakin töissä Zink on rikkonut perinteisiä länsimaalaisia perspektiivissääntöjä tai maalannut tietoisen naivistisella tavalla, joka tuo mieleen Paul Kleen tai Fernand Legerin.

Oli tekniikka tai esikuva mikä tahansa, Zinkin kotitaide huokuu elämäniloa ja taiteen tekemisen riemua.

Mielenkiintoisina ja hauskoina yksityiskohtina Zinkin maalauksissa ovat televisioantennit talojen katoilla. Sellainen sojottaa jopa keskiaikaisen linnan katolla ristin rinnalla. Viivaan perustuvan antennin muoto on varmasti ollut Zinkille innostava aihe, ja samalla hän on tallentanut yhteiskunnan teknistymistä. 

Heinolan kaupunginmuseo esittelee Laila Zinkin tuotantoa kesänäyttelyssään, joka antaa hänen koristetaiteestaan kattavan kuvan. Esillä on myös muutamia toisen Kupittaan Saven taiteilijan, Laila Zinkin aviomiehen Gunnar iso-Puontin töitä.

Osa esineistä on Laila Zinkin itsensä maalaamia, osa hänen suunnittelemiensa malliensa mukaan maalattuja. Signeeraus esineen pohjassa kertoo, kummasta on kysymys. Jos Signeeraus on pelkästään tyylitelty LZ, kyse on Zinkin itsensä tekemästä maalauksesta. jos signeerauksia on kaksi, maalauksen on tehnyt joku Kupittaan koristelijoista.

Laila Zink: Elämäniloiset koristeet
Antti Kaijalainen. Kuvat: Pekka Järveläinen

Artikkelin teksti auki kirjoitettuna kuuluu seuraavasti:

Kohtuuhintainen keräilykohde

Esineet, joissa on Laila Zinkin suunnittelema käsin maalattu koristelu, kuuluvat Kupittaan Saven kerätyimpään tuotantoon. Niitä on tarjolla designiin keskittyneissä vanhan tavaran liikkeissä, antiikkiliikkeissä ja huutokaupoissa. Zinkin esineet ovat kohtuullisen hintaisia niin kuin Kupittaan Saven tuotanto yleisestikin.

Koristevatien ja seinälaattojen hinnat koon ja aiheen mukaan ovat noin 50-250 € ja maljakkojen hinnat koon ja aiheen mukaan noin 50-150 €.Ylhäältä vasemmalta alkaen kuvatekstit järjestyksessä:

  1. Laatan aihe kuvaa Laila Zinkin kolmihenkistä perhettä. Hänen miehensä Gunnar Iso-Puonti oli myös Kupittana Saven taiteilija.
  2. Zinkin kuvat saavat mielikuvituksen liikkeelle: Onko tässä edellisen aukeaman kultakutrinen lapsi ylioppilaana?
  3. Laila Zinkin viivakoristelema teekuppi on todennäköisesti Kupittaan Saven 50-luvun tuotantoa.
  4. Zink sai innostuksen geometriseen koristeluun todennäköisesti afrikkalaisesta taiteesta.
  5. Nainen on maalattu pelkistetyllä tyylillä, joka oli vallalla taiteessa ja taideteollisuudessa 50- ja 60-lukujen taitteessa.
  6. Myös japanilaisuuden ihailu oli muodissa koristetaiteessa 50- ja 60-luvun vaihteessa.
  7. Zink oli taitava sommittelija, joka osasi käyttää hyväkseen esineen muotoja.